Kohdeavustus voidaan myöntää riihimäkeläisille eri taiteenalojen ammattilaisille ja yksittäisille taiteen harrastajille yksittäisen, ensisijaisesti Riihimäellä järjestettävän näyttelyn tai konsertin järjestämis- ja materiaalikuluihin,julkaisukuluihin, kalusto- ja työvälinehankintoihin sekä muihin materiaalikustannuksiin.
Tutustu avustussääntöön ennen lomakkeen täyttämistä.
De minimis -tuella tarkoitetaan EU:n komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaista vähämerkityksellistä tukea, jonka enimmäismäärä 300 000 euroa kuluvan ja kahden edellisen vuoden ajanjaksolla.
Kunta on velvollinen tarkastamaan avustamiensa yhdistysten toiminnan osalta, onko heidän toiminnassaan markkinaintressiä (astiaston vuokrausta, kurssien myynti, maksullisen sählykerhon pyörittäminen ja niin edelleen).
Avustusta hakevan yhdistyksen on tämän johdosta ilmoitettava, sisältyykö yhdistyksen toimintaan tavaroiden tai palvelujen tarjoamista markkinoilla. Mikäli sisältyy, tulee hakijan ilmoittaa, mitä toimintaa se harjoittaa markkinoilla ja onko yhdistys saanut julkista tukea toimintaan hakuajankohdasta kolme vuotta taaksepäin (euromäärä ja myöntäjätaho).
Lisätietoja de minimis -tuesta Kuntaliiton sivuilta: kuntaliitto.fi/talous-ja-elinvoima/elinvoima/deminimis
Hakija suostuu siihen, että tätä asiaa koskeva päätös annetaan tiedoksi sähköpostilla. Hakijan katsotaan saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä (laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 19 §).
Lisätietoja antaa vastaava kulttuurituottaja Lyti Aaltonen, p. 040 672 9439, lyti.aaltonen@riihimaki.fi